Mahdolliset meriitit tähän

Kuvista kiitos Jenny K. (Linkker KTK-II)
Luonnekuvaus
Urho on komea suomenhevosori jota voisi sanoa myöskin eräänlaiseksi tukkajumalaksi! Onhan sillä komea, hieman kihara liinaharja. Urho on käsiteltäessä oikein fiksu herra, eikä se keksi mitään suurta ja mullistavaa hoitajan päänmenoksi. Kuitenkin hyvänä nyrkkisääntönä ollaan esimerkiksi taluttaessa pidetty suitsia taikka sitten ketjuriimunnarua jospa vaikka hieman innostuisi. Hoitotoimenpiteet siis sujuvat ongelmitta, mutta etenkin hermostuiessaan ori saatta kuopia maata kaviollaan jotta hoitaja kiinnittäisi siihen enemmän huomiota. Kun oriilla on sen verran siunautunut tuota hiusta päähän, tulee sen harja letittää aina käytön ajaksi jotta se pysyisi selvänä ja helposti hoidettavana. Myös silloin ratsastajan ei tarvitse olla kokoajan maistelemassa jouhia.
Ratsuna Urho on tasainen, eikä turhia hötkyile. Sen mielestä rennot ratsastusretket maastossa on miellyttäviä taikka sitten kouluvääntö kentällä. Urho on hyvin oppivainen ja peruspositiivinen ori ratsastaa. Silloin tällöin toki täytyy hieman ilmaista muille että minulla on pallit ja sinulla ei. Eli hieman matchoiluakin on pelissä silloin tällöin, mutta suurimman osan ajasta ori käyttäytyy oikein mallikelpoisesti. Oikeastaan mikään ei ole liian haastavaa oriille, vaan se tekee hyvää jälkeä kouluradalla. Kuitenkin pientä panostusta myöskin ratsastaja saa tehdä, sillä ori ei ole automaatti, vaan vaatii jämäkkää mutta johdonmukaista ratsastusta kulkeakseen oikein. Kun tulee puheeksi esteratsastus niin ori on hieman temperamenttisempi sekä energinen silloin. Toki pienet esteet voidaan mennä hieman säästövauhdilla, mutta jos este rupeaa näyttämään 100cm korkuiselta, innostus vain lisääntyy ja ori kulkeekin silloin paljon aktiivisemmin. Hyppytekniikka Urholla on todella puhdas, periaatteessa sinun ei tarvitse kuin mukautua hyppyihin, niin Urho hoitaa loput. Joskus toki vauhtia on hieman liikaa ja silloin ratsastajan rautaisia hermoja tarvitaa, jotta tyylisuorituksesta saataisiin täydet pisteen.
Sukutaulu
Lakean Emanuel
Ch,YLA2,ERJ-II,KTK-II |
Lakean Roope-Aadolf
VIR MVA Ch,YLA2,KTK-II |
Riemu-Roope
EVM |
Lennon Liinu
EVM |
Lakean Nelli-Noora
VIR MVA Ch,YLA2,KTK-II |
Vihu
EVM |
Tottiina
EVM |
Helmen Emmiina
VIR MVA Ch. |
Keulakuva
VIR MVA Ch,YLA2,KTK-II,ERJ-II |
Ylpeyden Jokeri
EVM |
Narsissin Viola
EVM |
| Aholinnan Emmastiina |
Mysti-Potku
EVM |
Kiiran Stiinu
EVM |
Sukuselvitys