Shia Mary



Kuvaaja Bob Langrish

Virallinen nimi Shia Mary Painotus yleispainotteinen
Rotu ja sukupuoli Fellponitamma Koulutustaso HeB, 100cm, vaativa valjakko
Väri ja säkäkorkeus musta, 136cm Omistaja Cuddly Ponies, Päivie
Syntymäaika 8.1.2009 4v. 28.01.2009 Kasvattanut Shia Stables
Rekisteri VH-xxx Meriitit:


Tarhaillessa ja laitumella ollessaan on Mary aika alistuvainen muita hevosia kohtaan. Se antaa aina nöyrästi heinänsä muille jääden itse vain kököttämään johonkin nurkkaan. Täytyykin aina ottaa huomioon se kenen kanssa Mary on tarhassa ja laitumella sillä kauhean pomottelevien kauraturpien kanssa tamma jää helposti muiden kavioiden alle. Mary viihtyy kuitenkin hyvin laitumella ruohoa syöden ja välillä se innostuu jopa tekemään pieniä laukkaspurtteja. Kun neitiä haetaan laitskalta pois voi se näyttää vähän hapanta naamaa, mutta ei se enenpää jaksa kiukutella. Tarhassa varsinkin sateisin Mary seisoskelee mielellään portin luona haluamatta kastaa jalkojaan ällöön mutavelliin ja lähteekin okein iloisesti sieltä pois haettaessa. Mary nautii myös suuresti siitä kun sitä juoksutetaan. Liinassa mennessä saa tosin todella tehdä töitä tamman liikkeelle saamiseksi ja se toimiikin sillon aika tahmeasti, mutta irtojuoksuttaessa se kirmailee iloisena tekien tiukkoja kurveja ja käsittämättömän isoja pukkeja. Lyhyesti sanottuna Mary on siis aika vaativa hevonen, mutta kun on päättäväinen ja rauhallinen se toimii kuin unelma.

Mary tulee mielellään harjattavaksi ja hoidettavaksi. Sitä voi pitää kiinni melkein missä ja miten vaan sillä Marylla ei ole tapana karkailla tai saada edes vetopaniikkia. Pehmeät harjat on neidin lemppareita ja se aristeleekin kovempia harjoja, ainakin mahan alta harjattaessa. Mary ei ole ikinä purrut tai potkaissut ketään ja se antaakin kaikkien touhuta vapaasti ympärillään. Heppa on kuitenkin hyvin utelias ja se tunkeekin turpaansa harjakoreihin ja hoitajien taskuihin ihan ärsyttävyyteen saakka. Mary on myös aina aristellut jalkojaan ja välttelee niihin koskemista kaikin tavoin. Neiti steppailee ja väistelee harjaajaan tai vaikka pintelien laittajaa taitavasti, mutta lopulta se tyytyy kohtaloonsa. Kaviot tamma nostaa nyrpistellen, mutta muuten ihan nätisti antaa ne putsata. Varusteet Mary hyväksyy päällensä aivan kuin tuntiponin tavoin eikä se ole edes ikinä pullistellut satulavyötä kiristettäessä. Suitsetkin sujahtaa hevosen päähän hienosti, mutta talvisin on tärkeä lämmittää kuolaimet hyvin, sillä neiti on tosi herkkä suustaan. Muutkin kamppeet kuten suojat ja loimet menevät Maryn päälle ongelmitta, eikä se kavahda edes linimentin laittoa. Yksi asia mitä Mary todella inhoaa on se, kun sitä pestään. Se seisoo korvat luimussa ja pakenee vesiletkua henkensä edestä, mutta kyllä Mary on tätäkin toimenpidettä vähitellen oppinut sietämään.

Mary pitää eläinlääkärin tarkastuksista ja se suhtautuukin tähän tavallisen hoitajan tavoin. Marya onkin kehuttu siitä ettei se pelkää juuri mitään lääkärin toimenpiteitä vaan suhtautuu kaikkeen tyynen rauhallisesti . Pahempi juttu on taas kengitys. Herkkäjalkainen tytteli kun on Mary kammoaa kengitystä ja kengittäjä sanookin tammaa aina "vaikeaksi tapaukseksi" tässä asiassa. Täytyykin olla aina varuillaan sillä suuttuessaan Mary kyllä osoittaa oman mielentilansa mielellään muille esimerkiksi potkimalla ja puremalla.

Liikuttaessa Mary soveltuu ehkä parhaiten kokeneemmalle ratsastajalle. Tamma saattaa olla aika jääräpäinen tapaus ja se pistää hanttiin mielellään jokaisessa siltä pyydettävässä asiassa. Maryn käytöksestä johtuen tyttö vaikuttaa yleensäpuolikoulutetulla, vaikka se onkin jo täysin opetettu tavoille. Maryn keskittymiskyky herpaantuu varsin helposti mm. koulukiemuroita tehdessä ja se aloittaa heti tylsistyttyään kiukuttelun. Hepalle täytyykin tarjota koko ajan tekemistä, sillä jos puurtaa liikaa yhtä asiaa sen kanssa alkaa tamma käydä levottomaksi eikä se silloin pelkää edes noista pystyyn. Tytön askellajit on melko kehuttuja, vaikka tosin sen ravi ei välttämättä ole kaikkein tasaisin, mutta lennokas laukka korvaa senkin puutteen. Maryn kanssa on myös kokeiltu hyppäämistä, mutta sen kiivas luonne ei sovi oikein esteille, vaikka ihan mukavasti tyttö kyllä hyppää. Maastossa Mary köpöttelee mielellään eikä sillä ole tapana lähteä käsistä kovassakaan menossa. Höpsön luonteensa takia kannattaa kuitenkin ottaa metsälenkille mukaan toinen kauraturpa, sillä tallikamun seura tekee sen olon turvalliseksi ja näin se voi jättää turhat säpsyilyt ja kyttäilemiset pois. Parhainta tämän pollen kanssa on ehkä täysillä pellolla päästely ja voin sanoa, että Mary ei todellakaan säästele silloin ilmavissa pukeissaan!

Mary viihtyy todella hyvin myös kärryjen edessä. Tamma painaa innoissaan kädelle kipinät vain sinkoillen kavioista. Mary antaa aina kaikkensa tässä lajissa ja se käyttäytyy todella kuuliaisesti kuunnellen aina jokaista ohjastajan antamaa käskyä. Valjakkoajo taitaakin olla lähinnä Maryn sydäntä ja sen kyytiin voisi päästää pienen lapsenkin ilman, että tamma tekisi mitään typerää.

Kisoja ennen Mary käyttäytyy jännittyneesti eikä se malta millään olla vain paikallaan rauhassa. Tamma on aina noussut hienosti trailerin kyytiin eikä sillä ole lastauksessä mitään ongelmia. Mary nauttiikin täysin siemauksin ajomatkasta. Ihan paikan päällä kisoissa on Mary oikea hätähousu. Se tahtoo tutustua kaikkeen uudessa ympäristössään ja hirnuu melkein jokaiselle vastaan tulevalle hevoselle. H-hetkellä Maryn jännitys kaikkoaa täysin ja se antaa aina kaikkensa kilpailuissa oli ne sitten ratsastus/valjakkopainotteiset. Kisojen jälkeen Mary palaa taas omaksi höpsöksi itsekseen ja matkustaa mielellään kotiin takaisin kamujen luokse.

Kiitos möömöö



i. Wilhelm
rn 138cm fellponi
ii. William evm iii. Willbert evm
iie. Adysann evm
ie. Aileena evm iei. Elinka
iee. Hornita
e. Marimba
rt 133cm fellponi
ei. Tea Tom evm eii. Glassy Glashow evm
eie. Marilyn Boe evm
ee. Having Fun evm eei. Bristols Brightevm
eee. To My Love evm


Kilpailut

Sijoitukset lihavoitu, voitot alleviivattu ja lihavoitu
Aloittaa kilpauran viimeistään 28.1.2009


1 vuotta - 13.01.2009
2 vuotta - 18.01.2009
3 vuotta - 23.01.2009
4 vuotta - 28.01.2009
5 vuotta - 17.03.2009
6 vuotta - 04.05.2009
7 vuotta - 21.06.2009
8 vuotta - 08.08.2009
9 vuotta - 25.09.2009
10 vuotta - 12.11.2009
11 vuotta - 30.12.2009
12 vuotta - 16.02.2010
13 vuotta - 05.04.2010
14 vuotta - 23.05.2010


Virtuaalihevonen - Ulkoasu, tekstit © Päivie 2009, ei kopiointia!