Etusivu     Talliesittely     Hevoset     Toiminta     Päiväkirja


Olet juuri saapunut virtuaalisen Kuution Ratsutallin kotisivuille. Kuutio perustettiin joulukuussa 2009 jolloin itselläni heräsi ajatus tallista jonka pääpainoitus pysyisi mahdollisimman todentuntuisena. Hevoset kilpailisivat porrastettuja kilpailuita, olisi valmennuksia sekä itse järjestämiä aktiviteetteja sekä tietenkin ratsastustunteja. Siittoloita sekä kaiken maailman kilpakeskuksia on virtuaalimaailma pullollaan, mutta yhtä vähemmän törmää oikeasti mukaviin pikkutalleihin missä jokainen hevonen ei muistuta kiiltokuvaa. Omasta mielestäni olen onnistunut tässä varsin hyvin, ties mitä kaikkea kivaa tulevaisuus tuokaan tullessaan.

Kuution Ratsutalli sijaitsee Eteläisessä Suomessa, lähellä kauniita maalaismaisemia mutta ei liian kaukana kaupungin sykkeestä. Meille pääset vaivattomasti joko julkisilla taikka sitten omalla autollasi suoraan tallipihalle, missä varmasti sinua odottaa iloinen henkilökuntamme joka ohjaa sinua eteenpäin valinnoissasi. Kuten jo ehkä aikaisemmin kerkesin sanoa, on kyseessä ratsutalli joka halukkaile järjestää pienimuotoisesti ratsastustunteja sekä kilpailuita. Hoitajatoimintaa varsinaisesti tallillamme ei ole, mutta saatamme ottaa myös muutaman potentiaalisen hoitajan hevosillemme.

Hyvää piparintuoksuista joulunodotusta kaikille toivoo Ada C. sekä tallin karvaturvat

    


7.12.2009
Tänään on se päivä jollon talli vihdoinkin avataan suuremmalle yleisölle.
29.12.2009
Ensimmäinen match show kutsu julkaistu täällä