otsikko

Yleistä

kuva kuva kuva


Noudatamme Louveksessa samaa päivärytmiä aina. Kilpailupäivinä kilpailevilla hevosilla on tietenkin oma rytminsä, mutta muuten hevoset saavat joka päivä ruokansa samaan aikaan, pääsevät laitumelle samaan aikaan ja käyvät treenissä samaan aikaan. Tarkka päivärytmi on tärkeää kilpahevosen hektisessä elämässä, kotona hevonen voi nauttia tasapainosta ja rauhoittua ilman stressaavia muutoksia.

Karsinoissa pohjalla on kumimatto, jonka päällä vielä lisäksi kuivikkeet. Kuivikkeena käytämme puruja tai turvetta, hevosesta riippuen. Karsinoista siivotaan päivittäin kostuneet pahnat ja lanta ja likaiset pahnat korvataan uusilla puruilla. Pyrimme siihen, että ainakin kerran viikossa pahnat vaihdetaan kokonaan uusiin, mutta hevosesta riippuen vaihdamme kerrasta kolmeen kertaan viikossa. Hevosten ruokinta suoritetaan kolmesta neljään kertaan vuorokaudessa. Aamu- ja iltaruoka annetaan kaikille hevosille samaan aikaan, sekä lisäksi hevosille viedään päiväheinät joko kerran tai kahdesti päivässä. Hevosemme saavat aamuruuan yhteydessä puolikkaan omenan. Tämän lisäksi emme makupaloja suosi.


Päiväjärjestys

07:00 Aamutalli
- Tallin työntekijän saapuvat
- Hevosille jaetaan aamuruuat ja samalla hevosten vointi tarkastetaan. Yhtä hevosta kohden varataan maksimissaan 15min aikaa, eli kyseessä ei ole perusteellinen terveystarkastus!

10:00 Talli avataan vierailijoille

9:30 - 12:45 Päivätyöt tallissa
- Hevoset viedään tarhoihinsa (lukuunottamatta aamun ensimmäisiä treenattavia!)
- Talli siivotaan perusteellisesti (karsinoiden siivous, käytävien lakaisu ja muiden tilojen siistiminen)
- Päiväruokien valmistelu

10:00 - 18:00 Hevosten treenausaika
- Hevoset treenataan niiden kaapissa olevien ohjeiden mukaisesti, jokaista hevosta kohdin varataan riittävästi aikaa.
- Vapaapäivää viettävät hevoset saavat tarhailla 18:00 saakka
- Treenin jälkeen hevonen huolletaan ja säästä riippuen viedään takaisin tarhaan tai laitetaan karsinaan
- Hevosten hoitajat saavat hakea oman hoidokkinsa tuntia ennen treeniä tarhasta harjattavaksi ja varustettavaksi

13:00 Päiväheinät
- Joko tarhaan tai karsinaan

16:00 Heinät
- Vain 13:00 treenissä olleille hevosille sekä erillisen ohjeen mukaan niille, joille jaetaan kahdet heinät

18:00 Hevoset sisään
- Vapaapäivää viettäneet hevoset harjataan
- Iltaruuat valmistellaan

20:45 Talli suljetaan vierailijoilta

21:00 Iltatalli
- Hevosille jaetaan iltaruuat
- Ruokinnan yhteydessä käydään hevoset samaan tapaan läpi kuin aamulla (pikainen tarkastus hevosen voinnista)

22:00
- Työntekijät poistuvat ja talli rauhoittuu yöksi

Sivun alkuun