
Aleric RUS

Akhaltekke ori

Syntynyt 8.4.2008, iältään 11-vuotta vanha (
ikääntyminen)

Kasvattanut Andrej Charkov

Omistaa
Päivie,
Shyalia Farm

Väriltään musta

150cm korkea

Koulupainotteinen, VaA

Esteillä ennätys 70cm
Aleric RUS on ansainnut VNT:n alaisen Supreme-arvonimen

Kuvista kiitos Akhalt-service
Olin pitkään haaveillut Akhal-tekkeoriista ja kun ystäväni pyysi minua mukaansa Venäjälle kiertelemään tekkesiittoloita ostomielessä, en voinut kieltäytyä. Itse en ollut aikaisemmin tuonut hevosia ulkomailta, mutta ystäväni osasi hommansa, joten uskaltauduin ottamaan rahaakin mukaani.
Tiesin Venäjältä muutaman tunnetun siittolan, ystäväni tiesi muutaman vielä lisää ja loppujen lopuksi edessämme oli lähes 1000km ajomatka, jonka varrella kaikki 7 siittolaa sijaitsevat. Ensimmäinen siittola oli pettymys, kaikki kevään varsat oli jo myyty ja omistajakin vaikutti enemmän tai vähemmän pelottavalta tyypiltä. Toinen, Andjei Charkovin pieni, vaikutti heti miellyttävämmältä. Omistaja itse kätteli ja toivotti tervetulleeksi kertoen, että muutama erittäin lupaava orii oli vielä myymättä. Kiinnostuneena hän johdatti meidät talliin. Ei se miltään 5tähden tallilta näyttänyt, mutta hevoset olivat pirteitä ja katselivat kiinnostuneena puoliovien yli, kun kävelimme halki tallin.
Pysähdyimme karsinan eteen, jonka oven yli kurkki musta suloinen pää. Andrei aloitti oriin sukuselvityksen ja kuuntelin erittäin kiinnostuneena. Sukutaulu vilisi hienoja nimiä, mm. isä Arkadiy RUS. Orin luonne oli kuulemma hyvä ja koulutuskin jo aloitettu onnistunein tuloksin. Vielä hetken juteltuamme, pyysin Andreita näyttämään oria myös karsinan ulkopuolella ulkona. Sen liikkeet olivat sykähdyttävän hienot, ja tein lopullisen päätökseni oriin ostamisesta. teimme kauppakirjat ja sovimme kuljetuksista ja muista muodollisuuksista. Raha vaihtoi omistajaa ja Aleric RUS:sta tuli Shyalia Farmin ensimmäinen hevonen.
Alea ei välttämättä miellä helposti oriiksi sen rauhallisen ja lempeän luonteen takia. Herra on oikea kullanmuru, se ei tekisi pahaa kärpäsellekään. Kuuliaiseksi, rauhalliseksi ja yleisihanaksi kumppaniksi Alella on kuitenkin omat omituisuutensa, joiden kanssa ei ole vaikea tulla toimeen, kunhan tottuu.
Hoitaessa Alen kanssa ei ole ongelmia, kunhan muistaa varoa herkkiä korvia ja välttää turhan äkkinäisiä liikkeitä ja kovia ääniä. Silloin herra hermostuu, ja saattaa vähän luimistella ja näytellä hampaitaan. Kun käsittelijä on rauhallinen, Alekin on. Herra nauttii kunnon harjauksesta, sen kanssa ei tarvitse toimia silkkihansikkain. Kaviot nousevat tottelevaisesti niin kavioiden puhdistusta varten kuin kengittäjänkin kanssa.
Satuloidessa Alen kanssa ei tule ongelmia, mutta suitsimisessa kannattaa olla helläkätinen ja tarkka, sillä kun herran korviin koskettaa liian voimakkaasti, tämä myöskin ilmoittaa siitä kipakalla hirnahduksella ja päänpyörityksellä. Kuolaimet menevät suuhun kuitenkin helposti.
Koulukentällä Ale on elementissään. Se nauttii näyttää taitojaan ja esiintyä yleisölleen. Musta väri ja suuri ego tekevät Alesta näyttävän näyn kentällä, ja se kerää monia ihastuneita katseita. Esteiden hyppimistä Ale ei ihan täysin ymmärrä, sen mielestä on hauskempaa kieltäytyä tai kiertää, kun oikeasti hypätä yli. Tämä piirre kuuluu niihin omituisiin. Kun Ale on hyvällä tuulella, rata suoritetaan yleensä puhtaasti, mutta tätä sattuu hieman harvemmin, kuin yleisön hauskuuttamista.
Sukutaulu ja jälkeläiset
| i. Arkadiy RUS |
ii. Evgeni RUS |
| ie. Alyona RUS |
| e. Lucania RUS |
ei. Luca |
| ee. Ninel |
Aleric RUS:n isä
Arkadiy RUS on yksi kuuluisimmista venäläisistä koulupainotteisista tekkeoreista. Kilpailu-uransa aikana tasoltaan VaA ori ehti kerätä sijoituksia myös MM-tasolla, mutta pääasiassa kansallisella. Ale on orin kolmas jälkeläinen, ja siitä huomasi jo aikaisessa vaiheessa, että sillä olisi kykyjä ehkäpä jopa isäänsä korkeammalle tasolle. Tällä hetkellä tavoitteissa onkin Intermediaire I tai jopa korkeampi, eikä tavoite edes vaikuta mahdottomalta.
Arkadiy RUS:n isä
Evgeni RUS oli ylikorkea, komea tekkeorii, joka ei ehtinyt paljoa kilpailla. Se loukkaantui vain 7-vuotiaana, mutta ehti vakuuttaa omistajansa Andrei Charkov:n isän Sergei Charkovin kyvyillään. Tasoltaan ori oli HeA, mutta kykyjä olisi voinut olla korkeammallekin. Loukkaantumisen jälkeen Sergei päätti teettää oriilla muutaman varsan, joista Arkadiy RUS oli ensimmäinen ja myös ehdottomasti tähän mennessä menestynein.
Alen isänemä
Alyona RUS on kuvankaunis musta tamma, joka on kilpaillut kenttää tasolla 90cm 110cm HeA menestyen kohtuullisesti, statistiikat 53 10-9-6. Kovan kilpauran jälkeen Alyona RUS siirtyi jalostuskäyttöön vuonna 2003 ja ehti synnyttää vain kolme varsaa. Tamma kuoli ähkyyn 2006, ja Arkadiy RUS jäi viimeiseksi varsaksi.
Alen emä on hieno tamma
Lucania RUS. Andrei Charkov osti tamman sen ollessa vasta juuri vieroitettu varsa, vaikka sen vanhemmat eivät olleetkaan menestyneitä. Tekketietäjänä Charkov huomasi suvusta hieman kauempaa hienoja nimiä, ja uskoi tammalta löytyvän piileviä kykyjä. Hän oli oikeassa: tamma osoittautui oikeaksi rusettihaiksi kouluradoilla.
Emänisä
Luca on komea punainen paholainen, muttei järin maineikas ori. Luonnetta oriilta löytyy enemmän kuin riittävästi, eikä edes ruunaus helpottanut asiaa. Kisakentillä Lucaa nähtiin melko vähän, mutta sijoituksia kerääntyi tasaiseen tahtiin. Luonteensa takia Luca kuitenkin jouduttiin lopettamaan sen ollessa 8-vuotias.
Emänemä
Ninel on rauhallinen tammamamma, joka ei ole juurikaan kilpaillut, mutta jalostukseen sitä on käytetty ahkerasti: jälkeläisiä on ehtinyt kertyä hurjat 8 kappaletta. Lukuisa varsottaminen kuitenkin oli tammalle liikaa, eikä se elänyt kuin 15-vuotiaaksi.
Aleric RUS on käytettävissä jalostukseen evm-sukuisille tammoille (at- & rbsh-jalostus)
00.00.0000 t/o.
Varsan nimi e.
Emän nimi om.
Omistaja (VRL-xxx)
Kilpailutiedot
1.10.2008
kutsu Vaativa A
3/15
11.10.2008
kutsu Kür VaA
1/44
18.11.2008
kutsu Vaativa A
4/125
1.12.2008
kutsu Vaativa B
5/100'
19.12.2008
kutsu Vaativa B
4/32
20.12.2008
kutsu Vaativa B
5/32
23.21.2008
kutsu Helppo A
3/33
25.12.2008
kutsu Vaativa B
4/32
26.12.2008
kutsu Helppo A
1/33
16.1.2009
kutsu Vaativa A
1/64
20.2.2009
kutsu IntI
4/70
27.2.2009
kutsu Vaativa B
1/81
23.3.2009
kutsu Vaativa B
5/30
31.3.2009
kutsu Vaativa A
4/50
25.4.2009
kutsu Vaativa B
8/80
30.4.2009
kutsu Vaativa B
5/100
6.5.2009
kutsu Vaativa B
4/50
7.5.2009
kutsu Vaativa B
4/50
Virtuaalihevonen | Päivi E. 2009