| |
TervetuloaMitä saadaan, kun yhdistetään ripaus hulluutta, hurjasti kiinnostusta ja suuri määrä rakkautta? Vastaus tähän on täysin virtuaalinen arabialaisia täysiverisiä ja akhal-tekejä kasvattava siittola Shyalia Farm. Konkreettisesti emme siis sijaitse missään muualla kuin omistajan pään sisällä, mutta kuvitteellisesti sijaitsemme Australiassa, tuolla kenguruiden ja vompattien luvatussa maassa, Uuden Etelä-Walesin territoriossa.Sijaintiammekin tärkeämpi seikka on tietenkin hevoset ja niiden kasvatus. Tavoitteemme on luoda monipuolisia ratsuhevosia sekä laukkaradoille että este- ja koulukentille, westerniin ja matkaratsastukseen. Pyrimme jalostuksessa rodultaan puhtaisiin, rakenteeltaan mahdollisimman hyviin käyttöhevosiin ja että jokainen kasvatti olisi aina vanhempiaan parempi. Kasvattimme on meille yhtä arvokas ja saa aimo annoksen rakkautta, jäi se sitten kotiin tai lähti maailmalle. Kasvattimme tunnistaa loppupäätteestä LIA. Muuta toimintaa järjestämme harvoin. Kilpailuissa pyrimme järjestämään luokkia, joissa huomioimme kasvattamiamme rotuja, sekä lajeja, joissa kasvatusrotumme edustajat ovat ehkäpä parhaimmillaan. Ainakin näin alkuvaiheessa painotamme toimintamme kuitenkin kasvatuspuoleen, mutta seurailkaa uutisiamme ja kilpailukalentereita, josko Shyalia toimisi kilpailujärjestäjänä. Hoitajatoimintaa Shyaliassa ei ole! Terveisin Päivie VRL-5523, seura haussa ja tallin konilauma |
|